Korona-ajan seisokkikuulumisia Torniosta alkukesältä 2020

Kevät 2020 jää historiaan Korona viruksen tuomina haasteina myös työyhteisössämme Torniossa. Viruksen möyriessä lähemmäs työyhteisöämme, jaoimme pienen porukkamme kahteen osaan välttääksemme mahdollista sairastumista samaan aikaan. Lisäksi järjestelimme työpaikoillemme suojavarusteita sekä desinfiointi- yms. puhdistustarvikkeita useaan eri paikkaan omalle ja ulkopuoliselle henkilöstölle. Tilojemme siivousta tehostettiin myös päivittäiseksi toimenpiteeksi. Etätöitä olemme tehneet niin paljon kuin se vain on ollut mahdollista.

Erityistä haastetta toivat touko – kesäkuulle ajoittuvat vuosihuollot ja keskeytykset asiakkaamme eri tuotanto-osastoilla. Järjestelimme oman henkilöstömme ja ulkopuoliset toimijamme pienryhmiin, niin työ-, tauko, työhöntulo- kuin lähtöaikojenkin suhteen. Haastavin työkohde oli erään kompensointilaitteistomme päivityksen monimuotoiset työt ahtaissa tiloissa. Tähän oli varattava useita eri työryhmiä lyhyestä keskeytysajasta johtuen, niin purkamisten, asennusten, tarkastusten kuin käyttöönottojenkin suhteen.

Ulkomaalaisista asennusvalvojista saimme osan Suomeen kahdeksi viikoksi karanteenimaisiin olosuhteisiin ennen seisokkien alkua. Ulkomaalaisille toimittajien käyttöönottajille järjestimme rajanylitysluvat valtioneuvoston ohjeiden mukaan. He asuivat yöt Haaparannassa hotellissa, ja päivät olivat kanssamme työmaalla. Tarkkoja olimme myös koronasuojauksen ohjeiden noudattamisen suhteen, niin oman henkilöstömme kuin ulkopuolisten toimijoiden kanssa.

Suojavarusteiden käyttö työn aikana

Seisokkityöt saimme tehtyä aikataulujen ja suunnitelmien mukaan huomioiden kokonaisuus. Olemme saaneet pian tehtyä lähestulkoon kaikki suunnitellut seisokinajan työmme. Lisäksi olemme saaneet sovitettua joitakin töitä asiakkaidemme lyhyiden tuotantokatkojen yhteyteen samaan aikaan.

Viimeiset palautuskytkennät menevät suunnitelman mukaan juhannusviikolle.

Olemme onnistuneet myös Koronan suhteen, yhtään tartuntatapausta ja sairastumista ei ole tullut lähipiireihimme.

Samaan aikaan koimme ympäristössämme lumien sulamiset, kovat tulvat, kesän puhkeamisen kukkaan ja ”otus” myrskyn. Pohjoisessa hiihtohissit viihdyttivät innokkaimpia hiihdon harrastajia uppoutumaan harrastustensa pariin näin kesän kynnyksellä, auringon helliessä heitä yötä päivää.

Kaikesta huolimatta alamme pikkuhiljaa valmistautua kesälomien ja keskikesän suurimman juhlan Juhannuksen viettoon, oikein hyvää ja turvallista kesää ja Juhannusta kaikille blokin lukijoille.

Torniosta, Pentti

 

Ps. Laitan tähän vielä pitkäaikaisen yhteistyökumppanimme ABB Västeråsin kompensaattoritiimin käyttöönottajan kuulumiset ja palautteen kompensaattorimme käyttöönotosta näin Korona-aikana.

 

Ennen saapumistamme Tornioon olimme huolestuneita Covid-19 tilanteesta ja sen riskitasosta Suomessa. Saavuttuamme tehtaalle saimme todella hyvää tukea Aurora-tiimiltä ja tunsimme olomme turvalliseksi.

Olimme myös erittäin tyytyväisiä ennaltaehkäiseviin toimenpiteisiin, joihin oli ryhdytty Coronan torjumiseksi. Turvallisen työskentelyn sekä mahdollisten tartuntojen leviämisen minimoimiseksi ja estämiseksi Auroran työntekijät tarjosivat meille suojatarvikkeita, kuten kasvo- ja hengitysuojaimia, desinfiointiaineita ja käsineitä

Kaikki noudattivat myös terveysministeriön suositusta sosiaalisesta etäisyydestä. Tästä huolimatta Aurora oli varmistanut, että meillä oli tarvittava tekninen tuki testauksen ja käyttöönoton aikana.

Haluamme vielä kerran kiittää koko Aurora-tiimiä siitä, että käyttöönotto saatiin päätökseen hyvin lyhyessä ajassa.

Ystävällisin terveisin,

M.Syed Mustafa

Made by Tremedia